Taaperoblues

Jotenkin vähän suvantovaihetta eletään.
Ei mitenkään pohjavesissä uida verkkoja väistellen,
muttei myöskään maata aurinkoläntissä rantakalliolla maha täynnä kalaa.

Huomaan että kaipaan jotain muuta.
Tällainen kokopäiväinen, välillä jopa kokovuorokautinen vanhempana olo ei taida olla minun juttuni.
Se on itselleni ehkä pienen kriisin paikka. 

Jotenkin olin mielessäni nähnyt itseni vanhempana, joka on pitkään lapsen kanssa kotona. 
On läsnä, keksimässä kaikkea hauskaa, tekemässä retkiä, leipomassa, sisustamassa, järjestämässä kivoja lastenjuhlia, lukemassa kirjoja sadepäivänä. Ja nyt tuntuukin että niiden kukkatapettien ja aurinkolänttien kuvittamat seinät kaatuvat niskaan.

Ärsyttää ja suututtaa etten osaa nauttia hetkestä. 
En olekaan se tyyppi, joka jaksaa leikittää, askarrella ja satuilla jatkuvasti. Lähinnä koetan selvitä
päivästä toiseen, pitää perheen kaikki jäsenet edes suurin piirtein tyytyväisinä ja järjissään. 

Miksi en voi olla sellainen vanhempi, äiti, ihminen kuin haluaisin olla? 
Miksi pinna palaa loputtomasti toistuviin tylsiin rutiineihin, sotkuun, kitinään sekä takertumiseen…
ja koulun penkille paluu houkuttaa muutenkin kuin järkisyiden vuoksi?

Ajattelin ehkä hieman lapsellisesti että pieni irtiotto palauttaisi
kuherruskuukausimaisen suhtautumisen lapseen. Ei palauttanut.
Ennemminkin tuntuu siltä, että saman arkihässäkän suorittaminen houkuttaa entistä vähemmän. 

Tiedän että osa alakulosta johtuu siitä, että koen häviäväni tässä kaupassa.
Joudun hoitamaan lasta sen ajan, jolloin lapsen kanssa vietetty aika on enimmäkseen perushoitoa eikä mitään ihmeellisiä leikkejä tai retkiä oikein saa vielä aikaiseksi. Siinä iässä kun lapsi alkaisi olla jo ihan hyvää seuraa, jonka kanssa voisi lukea kunnolla, käydä teatterissa, taiteilla yhdessä tai mennä metsäretkelle,
ehdin olla tämän kanssa paljon vähemmän.

Ja on se nyt saakeli kumma, että tuolla pihallakin pitää olla noin harmaata, märkää ja rumaa.

Ainakin reissu oli hyvä ja rentouttava. (Siitä lisää myöhemmin.)
Ehkä juuri sen takia välitön paluu, vauvan raivarin siivittämään, arkeen oli vähän mahalaskumainen.
 

0 kommenttia artikkeliin “Taaperoblues

  1. Oi, minäkin niin kaipaan töihin/kouluun/minne tahansa takaisin oikeaan maailmaan! Ei se tee sinusta huonoa äitiä, ei kukaan jaksa leikittää loputtomiin. Muistelepas vaikka omaa lapsuuttasi – eikö aina tädillä/mummolassa ollut kivempaa kuin kotona? Minulla ainakin oli, ennen kuin olin tarpeeksi vanha ymmärtämään, että äiti hoitaa arjen ja täti sen pizzan ostamisen. Ja että äiti on kuitenkin turvallisempi eikä sitä pizzaakaan jaksa joka päivä syödä. Äidit ei ehkä jaksa heittää palloa, mutta ovat muuten läsnä.

  2. Kirjoititpa (tavasin tuota sanaa kolme kertaa :D) osuvasti. Itellä ollu samanmoisia pohdintoja. Mutta hyviä äitejä me silti ollaan. Ei kai kukaan tosissaan aina nauti sen kakkavaipan pesusta ja arjen pyörityksestä. Kyllä siihen arkeen mahtuu näitäkin ”ei-tää-nyt-niin-ihana-aina-ole” pohdintoja. Tsemppiä! 🙂

  3. Ite en kaipaa kouluun/töihin paluuta, ainakaan toistaiseksi. Mutta kyllä täälläkin tarvitaan jonkinlaista omaa aikaa arkeen. 

    Nyt taas huomasi kun viikon verran oli kiukkuisen taaperon kanssa kotona ja en päässyt tallille eli siihen omaan vapaa-aikaan. Tänään kumminkin kävin ja jostain purkautui taas ihan älytön energia kodin siisteyden ylläpitämiseen ja taaperon viihdyttämiseen!

    Eli kyllä niitä omia juttuja todellakin kaipaa!

  4. se on inhottavaa kun juuri kun lapsi on kasvanut niin ”isoksi” että sen kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa niin on aika laittaa se päiväkotiin ja lähteä takaisin työelämään. siinä menee koko elämä hukkaan 🙁

  5. Itse ajattelin ratkaista tämän jättämällä miehen kotiin vauvan kanssa äitiysloman jälkeen. Onneksi minulla on siihen mahdollisuus, koska pelkään kovasti että minusta ei ole kotiäidiksi pyörittämään sitä arkea. Tahtoisin sellainen kyllä kovasti olla, mutta en tiedä pystynkö siihen. Odotan myös innolla niitä satuhetkiä ja retkeilyä ja kaikkia kivoja leikkejä joita voidaan sit leikkiä. Onneksi vauvalle voi lukea jo pienenä ääneen.

  6. Voi vitsi, jos yhtään lohduttaa niin noita bluesfiiliksiä on ihan varmasti kaikilla välillä. Se tasapainoilu oman itsen ja äitiyden välillä ei todellakaan ole aina ihan mutkatonta!

    Minä olen nyt huomannut kouluun palattuani, että osaan arvostaa sitä lapsen kanssa yhdessä oloa aivan eri tavalla kuin vielä kotona ollessa. Nyt yhteisestä ajasta tulee otettua kaikki irti, ja jotenkin oltua enemmän läsnä. Vaikka tässä onkin taas uudenlaisia haasteita, huoh… 

    Välillä pitää hiukan kahlata niitä pohjamutia kiipustaakseen taas kalliolle, häntä pystyyn!

  7. Samaistun. Osuva sana kuvaamaan tuota tunnetta tuo taaperoblues. Se semmonen tietty melankolia, joka ottaa valtaansa vaikka kaikki onkin hyvin, on hämäävä juttu. Mut ehkä sekin on ihan okei. Ehkä sitä ei tarviikaan aina vaatia itseltään täydellistä omistautumista, vaan välillä saa ihan rehellisesti vituttaa ja vetää päivää puoliteholla eteenpäin. Aikuisten maailmassa kun pitää sitten taas vetää täysillä. Kiitti kummiskin tästä kirjoituksesta, taas sitä muistaa että nämä tunteet on normaaleja!

  8. Kiitos kirjoituksesta. Samaista kriisiä on ollut ilmassa myös täällä. Esikoisen (vajaa 3 v.) kanssa on kiva tehdä juttuja, leipoa, ulkoilla, lukea, pelata yms, joten vielä enemmän turhauttaa ja korostuu se, että juuri vuoden täyttäneen kuopuksen kanssa kyse on todella vielä perushoidosta, eikä sen kanssa pysty läheskään samalla tavalla tekemään asioita. Minä, jolla oli ennen lapsia maailman isoin vauvakuume, en viihdykään vuodesta toiseen lapsia hoivaamassa! Ja olen se, joka huutaa lapsilleen EI EI EI (vrt. Kristaliina) eikä todellakaan jaksa eikä ehdi istua lattialla kahden kanssa leikkimässä kaiket päivät. En voi sanoa olevani nykyään onnellinen. Mutta sitten taas – kuinka selviäisin jos pitäisi käydä vielä töissäkin tässä ohessa? Samaa pohti Mindeka, jonka kysymys ruuhkavuosista selviämisestä on askarruttanut paljon itseänikin.

    Ajankohtaisia pohdintoja ja aiheita on ollut monessa äitiblogissa tänään, ja minä päädyin niitä jostain syystä tänne sinun tontillesi ruotimaan. Tsemppiä! Sulla on kiva blogi, kaunis koti ja etevänoloinen lapsi 🙂

  9. Tuttu kriisi :/ Takana runsaat neljä vuotta kotona, edessä vähintään toinen samanmoinen rupeama. Päivittäin kaipaan aikuisten ihmisten seuraa ja jotain muuta tekemistä kuin ainainen siivoaminen, mutta toisaalta kuitenkin kaipaisin kotiin mikäli nyt töihin menisin. Parempi siis varmuuden vuoksi pysyä kotona siihen asti että tytöt (ja ehkä se vielä pilkkeenä silmäkulmassa oleva kolmonenkin) menevät kouluun, ja sitten vasta itsekkin alkaa miettiä mikä musta tulee isona 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *