Tässä kehossa, näissä nahoissa

Kannanpa omankin korteni kekoon ja vastaan Mintun heittämään haasteeseen.

Kun kirjoitan nykyhetkessä suhteestani kehooni, viittaan mielelläni taannoiseen tekstiini aiheesta. Jos haluaa saada kattavamman käsityksen kasvamisestani nykyisiin mittoihini, liikunta- ja ruokailuhistoriastani tai kehonkuvaan liittyvän ajatusmaailmani kehittymisestä, kannattaa lukaista aiempi kertomukseni.

Eräs keskeinen asia omasta kehonkuvastani ja sen määrittelystä on jäänyt sivuosaan aiemmissa teksteissä. En ole mielestäni tuonut tarpeeksi selvästi esille sitä, miten vahvasti annan vartalolleni arvoa sen mahdollistamien suoritusten perusteella. Ei se ulkonäkö niinkään vaan kaikki mitä keholla voi tehdä.

Ja jos en ole aina kehoni kanssa sinut, se johtuukin selluliitin tai ryppyjen sijaan siitä että olen auttamattoman jähmeä ja kömpelö. Olen ollut niin kauan kuin pystyn muistamaan eli ainakin kaksikymmentä vuotta.

En ole koskaan osannut kiivetä liikuntasalin köysiä ylöspäin, seistä käsilläni, tehdä kärrynpyörää tai hyppiä hyppynarua. En muista koreografioita tai askeleita. Kompastun jalkoihini ja hätäännyn. Hukkaan rytmin, putoan, satutan itseni, kaadun ja häpeän. Pitkään liikunnasta puuttuikin kaikki ilo ja syytin siitä kehoani, joka oli, mielessäni, pettänyt minut.

Isohko ja vahva. Niinkin minua on luonnehdittu. (Vuosien koulukiusaamisen ja kehoni läskiksi ja rumaksi pilkkaamisen ohella. Mutta se on jo toinen tarina.) Riuska, täpäkkä emäntä. Tekijäihminen.

Suhtautumiseni näihin kommentteihin on ristiriitainen; Toisaalta minusta on hienoa jaksaa kantaa muuttolaatikoita, laukkuja tai rakennustarvikkeita jos tilanne niin vaatii. Ettei minun tarvitse olla koko ajan riippuvainen itseäni vahvempien avusta. En haluaisikaan olla heikko ja avuton. Mutta onko vahvuus ja fyysisyys naiselle tavoiteltavaa? Vai sanooko joku selän takana pian myös ”miesmäinen” ja ”näyttää transulta”.

Entäpä raskauden kehoon tuomat muutokset? (Niistäkin olen kirjoitellut laajemman jutun. Raskausarpien vaalenemisprosessiakin on seurattu.) Raskausarvet eivät ole minulle mitenkään uusi asia, vaikka raskauden mukanaan tuovat arvet kyljissä ja vatsassa olivat aiempia arpia rajumman näköiset; Murrosiässä pyylevä lapsenkehoni levisi kaikkialta muualta kuin vyötäröltä ja pituutta tuli kerralla paljon. Siihen pituuskasvu sitten jäikin. Raskausarpia oli kaikissa kasvukohdissa. Paino nousi, entisillä ruokailu- ja liikuntatottumuksillakin.

Raskaus ja synnytys eivät olleet erityisen voimaannuttavia. Raskaus sujui erinomaisesti, mutta synnytys menikin miten meni. Olin pitkään harmissani siitä, ettei alatiesynnytys ottanut onnistuakseen. Sitäkään, mukamas maailman luonnollisinta asiaa, en kyennyt hoitamaan kunnolla. Ja imetykseenkin olen tarvinnut koko ajan rintakumia. Eli ei näillä voi paljoa kehua retostella.

Edellisen jutun valokuvaajalla otatetun kuvan kaltaisen otoksen saisi varmasti uudestaankin. Ammattikuvaajan avulla studiovaloissa ainakin. Nämä kuvat on kuitenkin otettu tänä aamuna olohuoneessamme, miehen toimesta ja varsin ripeästi. Kuvauksen kohteena on edelleen 172 senttiä ja 80 kiloa naista, kaksi kiloa enemmän kuin muutama vuosi sitten.

Haluan olla mahdollisimman terve ja voida hyvin. Siksi koetan pudottaa painoani maltillisesti, vaikkapa kilon vuodessa, hikiliikkua ainakin kolme kertaa viikossa ja kunniottaa kehoani kiinnittämällä huomiota myös ravintoni laatuun.

Tekemäni työt ovat opettaneet, miten monella tapaa ihmisen keho voi sairastua, antaa periksi ja rajoittaa elämää. Ja vaikka sairaana tai liikuntarajoitteisenakin voi elää onnellista elämää, haluan jatkossa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota kehoni hyvinvointiin, liikkuvuuteen ja terveyteen.

Koska mielestäni keho on elämistä, nauttimista ja tekemistä, ei esittelemistä varten.

 

0 kommenttia artikkeliin “Tässä kehossa, näissä nahoissa

  1. Tuo sun vyötärö on jotain ihan mieletöntä! Mä voisin yrittää vaikka minkälaisella korsetilla, enkä koskaan saisi tollaista. Upea! Lueskelin tänään parista muustakin blogista tästä samasta ”haasteesta”, tosi rohkeita olette!

    • En voi syyttää edes liian pieniä, korkeavyötäröisiä housuja, kun lapsuudessani 90-luvulla piti olla nimenomaan supermatalat munuaistenjäädytysfarkut. Ne geenit, ne geenit. Toisaalta selluliittigeeni ja tummat silmänaluset ovat tulleet kaupanpäällisinä. 😀

  2. Ihanan rohkeaa ja hieno vartalo sinulla =) itse mietin uskallanko osallistua tosin varablogillani jos osallistun =)

    • Takapuoli vain pompsahti siihen liikunnan lisäämisen myötä. Miellyttävä yllätys sinänsä!

      Lapsi on pakottanut pihalle seisomaan sen verran usein, että käsivarsiin ja hartioihin on päässyt aurinko tarttumaan. Keskivartalo onkin sitten ehtaa valkoista nahkaa. 🙂

  3. Hei siis wau mikä vyötärö! En kyllä tajua sitä, että voisit edes ajatellakaan et joku puhuisi sinusta miesmäisenä selän takana. Ei, ei tuolla matavan mageella vyötäröllä!

  4. upeita kuvia 🙂 olet tosi kaunis ja kaukana miesmäisestä…hassua miten hullusti arvioimme itseämme naisina.Tää on hieno projekti 🙂

    • Projekti on hieno ja kummasti olen tullut armeliaammaksi itseäni ja muita kohtaan iän myötä. Toivoisin muillekin sovinnon tekemistä oman kehonsa kanssa. 🙂

  5. Va-va-voom-voom!!! Siis toi vyötärö! Ja toi peppu! Olen sanaton. Kaikista eniten tykkään kuitenkin asenteestasi, ei ole mitään kauniinpaa kuin nainen joka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on 🙂

    • Joo harvoin sitä omaa ahteriaan peilailee.
      Näytti kuvassa yllättävän hyvältä, ollakseen pari palaa lihasta, joilla istutaan. 😉

  6. Huikea vyötäry!! Etkä oo todellakaan miesmäinen, mieti vaikka et mun levein kohta on hartiat ;D. Näytät muutenkin kauniilta ^_^

    Ja kömpelyydestä. Oon ite samanlainen: rytmitajuton, suuntia hahmottamaton ja hemmetin jäykkä. Siitä pääsee eroon (tai ainakin voi muuttaa omaa käsitystään itsestään) harjoittelemalla. Pari vuotta tankotanssia ja vuosi joogaa on saanu mut ainakin kokemaan itseni sorjemmaksi liikkujaksi ja ”viehkoksi”, if you know what I mean. Välillä on kyllä ollut kyyneleet silmissä ja tehnyt mieli painua maan alle, mutta sitkeesti oon menny uudestaan pienten onnistumisten houkuttamana. Liikkuvuutta on aidosti tullut lisää, mikä on auttanut selkävaivoihin. Aiemmin osasin lähinnä nostaa penkistä.

    • Mutta olet niin sorja, etteen ole hartioidesi hypoteettiseen leveyteen kiinnittänyt kyllä koskaan mitään huomiota.

      Onpas hassua ajatella, että koet itsesi jotenkin kömpelöksi. En sano siis mitenkään, etteikö se voisi pitää paikkansa. Ehkä mielikuvissani hoikat ihmiset ovat automaattisesti atleettisempia kuin pullukat, vaikka tiedän, ettei se pidä paikkansa.

      Ihan liikkuvuuden ja heittäytymisen tuoman hyvän olon vuoksi olen koettanut uskaltautua salilla myös tanssitunneille. Ne vähän jäivät loppukeväästä, voisi syksyllä taas koettaa skarpata, jos opiskelukuvioilta ehtii…

  7. Mä en kestä, miten rohkeita te kaikki hasteeseen tarttuneet olette! Toisaalta, mua ei lainkaan yllätä sun osallistuminen tähän, koska olen jo saanutkin susta sellaisen kuvan, että olet ennen kaikkea rohkea ja sinut itsesi kanssa. Iso peukku sille!

    Ja sitten tuohon sun figuuriin: AIVAN MIELETÖN VYÖTÄRÖ JA MITKÄ KURVIT! Voit ihan huoletta kantaa itsesi jatkossakin, sillä tuosta naisellisempaa ei löydy.

    Hyvä sinä!

    • Joo tunnettu kevyt-ekshibitionisti täällä moi. 😉

      Itseäni yllättää kerta toisensa jälkeen, miten hyvä olo itsensä kanssa voikaan olla, noin keskivertopäivinä siis, huonoja päiviä on varmasti kaikilla joskus. Kun vuosia meni itseään inhoten niin tästä osaa kyllä nykyään nauttia.

      Terkut lähtee kurveille ja vyötärölle!

  8. Kiitos, kiitos ja kiitos tästä ihanasta ja rehellisestä postauksesta sekä rohkeasta osallistumisesta tähän erittäin tärkeään haasteeseen!
    Lisäksi nuo sinun kuvasi ovat mielettömän upeita, täynnä kauneutta <3
    Ja todellisen erityismaininnan saa todellakin tuo sinun vyötärösi!

    Kaikkea ihanaa alkaneelle elokuulle ison halin kera!

  9. Olen tykännyt lukea näitä haasteita. Mun mielestä se on tosi tervettä, että lehtien ja mainosten fotoshopattujen naishahmojen maailmaan otetaan tietynlainen reality check. Ja sitten on tietysti se, että minusta sinä ja muut tähän haasteeseen osallistuneet, olette todellisia kaunokaisia. Hienot kuvat!

    • Hyvin tiivistit sen vaikutuksen, mitä toivoisin haasteeseen osallistuneiden kuvilla olevan! Vaikka tietäisikin todellisuuden, kyllä se omaankin ajatteluun vaikuttaa, ettei näe oikeastaan koskaan muokkaamattomia kuvia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *