Elämäni jätemyllynä

Hei, nimeni on Hertta. Osa tunteekin minut jo aiempien juttujen ja kuvien perusteella. Olen normaalikokoinen, pitkäkarvainen mäyräkoiranarttu. Minulla on ikää viisi vuotta, mutta sitä ei helposti uskoisi, kun seuraa sähellystäni.

Emäntäni on sellainen tyyppi, joka kantaa mukanaan jonkun vanhan hipin sielua entisestä elämästään. Muuten en osaa selittää, miksi hän kerää alumiiniset kynttilöiden tuikkukipot pussiin tai leikkelee lumppukuntoisista vaatteista siivousliinoja. Toisinaan emäntäni pitää itsekseen kehityskeskusteluja perheensä kulutus- ja elämäntapavalintojen ekologisuudesta ja huokailee raskaasti.

Huokailuun liittyy yleensä myös perheen eläinten ja joskus myös lapsen mulkoilemista synkästi. Kissat tuntuvat pääsevän vähemmällä tuijotuksella, koska ne ovat sosiaalitapauksia. Minusta se ei ole reilua ja kerronkin, miksi:

Emäntäni kehuu toisinaan järjestäneensä keittiöremontin yhteydessä kunnon kierrätysjärjestelmälle tilaa: Roskisvaunussa on kolme isoa astiaa, seka- ja biojätteelle sekä pahviroskille yksi kullekin. Lisäksi on matala apteekkarinkaappi, jossa on paikat pulloille, metalli- ja lasiroskille sekä paristoille sun muulle kummalliselle erikoisroskalle.

Samaan hengenvetoon, johon hänellä mahtuu paljon juttua, hän kertoo että biojäteastia on kyllä vasta ruokajätteiden loppusijoituspaikka. Erityisen mausteisia ruokia lukuun ottamatta kaikki ruoantähteet kulkevat nimittäin hajoituslaitos Mäyräkoira Oy:n läpi. Ja ilokseni voin sanoa tämän pitävän paikkansa.

Olen aina valmiina ja mottoni onkin: Jos ruokansa tiputtaa niin ruokansa menettää, kuten perheen pentuikäinenkin on saanut tuta. Lattiat pysyvät aika puhtaina, kun nuolen tahrat ja syön murut suihini. Ihmisen poikanen aiheuttaa ruokailuillaan edelleen satunnaista sotkua, minkä lisäksi hän jättää silloin tällöin osan ruoastaan. Varsinkin vauvan soseiden tähteitä popsin aikanaan erityisen mieluusti. Vanhan kaurapuuron, yli jääneet lisukeriisit ja makaronit tai päiväystään kolkuttelevan jauhelihan pistän niin ikään mielelläni poskeeni.

Haluaisin laajentaa toimenkuvaani entisestään, mutta jostain syystä isäntäväkeni taistelee kynsin hampain laajentamisyrityksiäni vastaan. Olen tarjotunut syömään muun muassa kissojen jälkituotoksia, käytettyjä pikkuhousuja ja laumamme nuorimmaisen ihanan kuohkeita ja tuoksuvia kestovaippojen sisältöjä. Neuvottelut ovat valitettavasti edelleen kesken.

Olen siis paljon ekotehokkaampi otus kuin kissat, jotka syövät vain naksujaan ja silloin tällöin lihaa tai märkäruokaa. Toki minullakin on ravinnon monipuolisuuden plaaplaa tukena omat eläinkaupasta raahatut kuivamuonani, mutta syön niitä vähemmän innokkaasti.

Jos ajatellaan koirien kesyyntymisen alkuhämäriä, on kesykoirien arveltu saaneen alkunsa ihmisasutuksien reuna-alueiden roskakasoja tonkien ja vähitellen ihmisten seuraan tottuen. Olemmekin päässeet järjestelyssämme asian ytimeen eikä koirien kutsuminen teräsvatsoiksi tai sekasyöjien kuninkaiksi liene ollenkaan huuhaata.

Milloin mistäkin koostuva ruokavalioni on ilmeisesti riittänyt myös pötkyläisen kehoni ravitsemiseen oikein hyvin; Edellisellä eläinlääkärikäynnillä sain kovasti kehuja oikein reippaasta ja kaikin puolin hyväkuntoisesta olemuksestani.

P.S. Jos olette lopettaneet aterianne, saisinko nuolla kulhonne?

 

0 kommenttia artikkeliin “Elämäni jätemyllynä

    • Ainakaan ei tarvitse selitellä kellekään, mille hihittelee.
      (Hihittelin yhdelle postaukselle tiistaina junassa ja sain kummastuneita katseita osakseni.)

  1. Moi vaan Hertta!

    Arvaas vaan, kuinka innoissaan mä oon täällä, kun meidän toinen jätemylly on pentujansa hoitamassa kasvattajallaan, eikä ole siis täällä mun ruoka-apajillani! Mä saan IHAN rauhassa vetää kaiken nassikan lattialle nakkaaman pöperön parempiin suihini. Aattele, että sä saat aina vaan syödä kaikki herkkuset yksinään, eikä sun tarvitte kilpailla kenenkään kanssa! On meinana pikkasen eprua sellanen.

    Terveisin kääpiönakki Mila

    • Moikka!
      Kissoista isompi ja lihavampi yrittää kyllä välillä apajille, mutta onneksi se ymmärtää paikkansa pienellä jahtaamisella.
      Nauti rauhasta, sillä kun kaverisi palaa imetysmaratonin jälkeen, se on suurella todennäköisyydellä riutunut, nälkäinen ja kiukkuinen!

      Terveisin ei-ihan-kääpiö-Hertta

  2. Terveiset lähes 10-vuotiaalta mäykkytytöltä, jonka erityisintohimona ovat naisten käytetyt pikkuhousut (vain haarakiila!) ja miesten käytetyt sukat (vain hikipohja!)! Onko tämä sittenkin jotain rodulle ominaista käytöstä…?!? ;D

    • Joo meilläkin syödään vaan haarakiilat ja puklaillaan sitten pitsinriekaleita. Anonyymit pikkarinsyöjäkoirat Ry! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *