Sosiaalinen eläin

En tiedä, onko ihminen jotenkin aukottoman yksiselitteisesti määriteltävällä tavalla sosiaalinen eläin. Ainakin kunkin yksilön tarve ihmiskontakteille, yhteisöihin kuulumiselle sekä niissä toimimisen erilaisille muodoille vaihtelee kokemuksieni mukaan varsin rajusti; Toiset vuorovaikuttavat hyvin rajatun joukon kanssa kasvotusten tai puhelimitse ja toiset tapaavat kymmeniä, elleivät satoja ihmisiä työssään ja luovivat tietään sosiaalisen median kontaktiviidakon läpi sujuvasti. Enpä siis huutele mitään muiden puolesta, mutta tiedän, tai oikeammin huomasin jälleen, olevani omalta osaltani hyvinkin sosiaalinen eläin.

Kesällä piinasin, enimmäkseen tahattomasti, suuria määriä omaa aikaa ja tilaa kaipaavaa miestä jutuillani, tosin koetin rajoittaa hääräämiseni minimiin ja saimme asiasta aikaan vain pari pientä kahakkaa usean kuukauden mittaisella, arjesta poikkeavalla ajanjaksolla. Vaikka pyörin partioleirillä ja reissasin vanhempieni ja veljieni tai kaverieni kanssa muun muassa Tallinnaan ja Tukholmaan sekä kiersin Tour de Keski-Suomen, jäi päivittäinen sosiaalisuuskiintiöni jatkuvasti hiukan vajaaksi, kiitos kotiympyröissä tai oman perheen parissa mökillä nökötettyjen päivien.

Palatessani opiskelupaikkaani olenkin höpötellyt luentojen välisinä aikoina ja ruokatauoilla lähes taukoamatta jonkun kanssa. Kyseessä on sikäli hyvä saavutus, että tunnen yhteensä, kaikilta tällä hetkellä käynnissä olevilta kursseiltani, vain pari kanssaopiskelijaa nimeltä ja entuudestaan. Kuten tämän lukuvuoden opiskelujen alkutunnelmia valoittavassa videopostauksessa kerroin, entisten opiskelukavereiden joukossa kävi kato, mutta äkkiäkös tässä tutustuu myöhemmin aloittaneisiin oman alan ja kaikesta päätellen myös muiden alojen opiskelijoihin.

Luulen että mahdollisuuteni jutustella, tehdä yhteistyötä ja keskustella omaankin alaan liittyvistä teemoista opiskelutovereiden kanssa vähentää painetta kotona käytävältä vuorovaikutukselta. Uskoisin että oman sosiaalistumisvajaukseni paikkaamisen tuoman helpotuksen lisäksi myös mies voi lakata vilkuilemasta olkansa yli ja pelkäämästä, milloin seurankipeä nainen taas hyökkää selityksineen jostain nurkan takaa. Kauhun tai ainakin sosiaalisten tarpeiden perheensisäinen tasapaino, mikä ihana asia!