52 VIIKKOA HAASTE

Tässäpä olisivat viikon 37 yhteiskuvat, jotka on napattu Tirvan reissulta. Ajattelin näin nopeasti kertoa mahdollisille uusille tyypeillekin, mitä blogissa jatkossa vilisevät kummalliset numerotunnisteet oikein ovat… 

52 viikkoa on kunnianhimoinen projekti, jossa tehdään sitä, mitä harvoin saadaan muutoin aikaiseksi: Otatetaan yhteiskuvia yleensä kameran kanssa heiluvasta perheen aikuisesta, (eli tässä tapauksessa minusta), yhdessä lapsen (tai lapsien) kanssa. Kerran viikossa, vuoden ajan. Kuulostaa aika haastavalta, eikös? 

Meidän vuodestammekin on pudonnut viikkoja pois välistä ja yhteiskuvien tahti on ollut ehkä ennemminkin kaksi kuvaa kolmessa viikossa. Mutta kyllä noista tähänastisistakin kuvista huomaa aika hienosti lapsen kasvun, äidin hiustyylin muutokset, naaman kalpeusasteen vaihtelun vuodenaikojen mukaan, stressitilanteen, uudet taidot ja monia muitakin juttuja.

Itse asiassa esittelytekstin kuvistakin kolme oli juuri näitä 52 viikkoa-projektin kuvia, mikä kertoo siitä, että kivoja yhteiskuvia ei olisi välttämättä tullut muutoin otatettua noistakaan hetkistä tai reissuista. Juuri tänään yksi tuttava kehui kuvasarjaa ihan kasvotusten. Ja vaikka en monissa 52 viikkoa-projektin kuvissa ole suinkaan edustavimmillani, näkyy niissä arki, yhteiset puuhat ja siten myös ne harvemmin tallennettavat muistot.

Joten tule sinäkin, Lilyn bloggaaja, mukaan 52 viikkoa-projektiin omilla kuvillasi! Jos lapsia ei löydy, voi yhteiskuvan ottaa vaikka isomummon, kaverin, puolison tai lemmikin kanssa. Voin lähes satavarmasti luvata, ettei jälkikäteen tule harmittamaan että ihania yhteiskuvia, arjesta ja juhlasta, löytyy vuoden lopussa roimasti! Jos innostut lähtemään mukaan tai toteutat projektia jo, linkkaa ihmeessä projektisi kommenttiboksiin. Kuvat kannattaa merkitä aina vaikkapa 52 viikkoa-tunnisteella, että ne löytyvät.

Tässä vielä pari projektin vanhempaa kuvaa:

Kaikki 52 viikkoa-projektini tähänastiset kuvat voit selata ”pötkössä” täältä.

 

Säälittävä syksy

Tapaamme viettää tosinaan viikonloppuja ja loma-aikoja Tirvan alueen vuokramökeillä, jotka ovat varustustasoltaan varsin hyviä – astianpesukoneet ja kaikki. Tosin mieheni mielestä niitä ei voi juuri varustelutasonsa vuoksi edes sanoa mökeiksi vaan ennemminkin loma-asunnoiksi. Ihme mökkipuristi! (Jaotteletteko te muuten mökkejä eri ”kasteihin” varustelutason tai muiden ominaisuuksien perusteella?) 

Suuntasimme kuluneena viikonloppuna Tirvaan vanhempieni ja veljieni kanssa ensimmäistä kertaa sitten kesän. Mies jäi reissumme ajaksi kotiin nauttimaan yksinolosta. Minä koetin lueskella matkan päällä edes vähän tenttikirjojani eteenpäin, lapsen touhutessa isovanhempiensa kanssa mustikkametsällä tai saunan lämmitysapulaisena.

Lähdin liikkeelle alun perin aika kiireellä, heti muutaman kouluhomman hoitamisen, Habitarevierailun ja verenluovutuksen jälkeen. Tavaroita oli hässäkkäpakkaamisen seurauksena mukana vain välttämättömimmät. Esimerkiksi lapsen lelut, kirjat ja aikuisten lautapelit puuttuivat kokonaan matkasta. Onneksi lapselle riitti puuhaa pihaleikeissä ja monet kriisit ennenkin pelastaneelta, Utin aakkosketjun huoltoasemalta löytyi pahvisia jäätelökippoja hiekkaleluiksi. 

Aikuiset ja teini-ikäiset viihdyttivät itseään juoksulenkkeilemällä ja pelaamalla tennistä sekä lautapelien korvikkeena Menolippua yhteispelinä puhelimelta. Lapsi puolestaan pääsi nauttimaan syksyisistä maisemista keräilemällä luonnon antimia, soutelemalla, saunomalla ja pulahtamalla useampaan otteeseen vilvoittavassa joessa. 

Jokainen uusi vuodenaika tuntuu tuovan lapselle lisää oivalluksia, kasvaahan käsityskykykin koko ajan. (Enkä tiedä, kuinka paljon hän oikeasti muistaa vaikkapa viime syksyn puuhista.) Välillä sitä arjen kiireissä unohtaa, miten paljon lapsen kanssa ihmettely antaa myös itselle. Sienien kasvaminen, puiden kaatumiseen johtavat syyt, vanhaan ämpäriin kotiutuneet ampiaiset, metsästä löytyvät kadonneet ilmapallot… Maailmassa on toden totta monta ihmeellistä asiaa, jotka kaipaavat selvityksiä ja loputtomasti selityksiä.

Räpsin yhdeltä lapsen ja ”ukin” kanssa tekemältämme lenkiltä kuvia muistoiksi. Niiden pohjalta voi sitten keskustella lapsen kanssa matkasta myöhemmin, kuten usein erinäisten reissujen jälkimainingeissa teemme. Kuutista on mukavaa selata kanssani kännykän kuvia, Facebookin kuva-albumeita ja erityisesti blogia, jossa kuvat soljuvat virtana menneisyyden suuntaan. Hän pyytää välillä pysäyttämään ja kertoo kuviin liittyviä juttuja, esittää tarkentavia kysymyksiä ja esittelee kuvien henkilöitä. 

Tässäpä teillekin valitut palat syksyisestä päiväkävelystä! Päivän tyyli-tunnistetta kantaa muuten lapsi eikä niinkään ”ukki”, joka on lähtenyt liikkeelle vähän #Momfie-henkisessä ulkoiluasukokonaisuudessa. Tyyli ennen kaikkea vai miten se menikään…

Otsikko viittaa Scandinavian Music Groupin samannimiseen kappaleeseen, jossa todetaan:
Tänään oli jälleen ihan liian lämmin, silloin kun tähän paistoi aurinko
se liimasi paidan märkänä ihoon, kuin jossain kaukana etelässä

Viikonloppu oli tosiaan, varsinkin iltapäivisin, yllättävän lämmin ja aurinkoinen ollakseen syyskuun puolenvälin viikonvaihde. Kuumaverisenä ja kestohikisenä harkitsin ohuen takkini heivaamista olalle useampaan otteeseen. Kenties säälittävä syksy, mutta sitäkin mainiompi ulkoilusää!

P.S. Jos ette ole seuranneet blogia sen elinkaaren alusta loppuun, vinkattakoon että muutamat ihan ihkaensimmäiset blogipostaukseni koskaan sattuvat olemaan ko. mökkialueelta ja ne löytyvät mm. täältä, täältä ja täältä. Naurattaa kyllä lukea noita juttuja! Uudempia Tirvajuttuja löytyy puolestaan, postausten siirtoa odotellessa, varastojemmastani. Olinkin unohtanut, miten hyviä kuvia harrastelija-yleisurheilusta saa ja miten pieni Kuutti olikaan toissakesänä. Kuluneen kesän Tirvapostaus ei sentään herättänyt nostalgiaa tai myötähäpeää. Nähtäväksi jää, miltä se näyttää vaikka kahden vuoden päästä!