Synttärityttö

Olen ihan hurahtanut syntymäpäiviin. Muistan olleeni jo lapsena. Voisin kuvitella vanhempieni toivoneen vaateen kaverisynttäreistä päättyvän kymmeneen ikävuoteen tai edes yläasteelle siirtymiseen, kaikkien kotona pidettyjen perinteisten onginta-kakkujuhlien sekä erikoisempien tapausten kuten Heurekan tiedesynttäreiden jälkeen. 

Väärässäpä raukat olivat. Kuva-albumit tietävät kertoa synttäreitä vietetyn sittemmin kotibileiden merkeissä. Välillä kutsuvieraslistalla on ollut lähes koko luokka, välillä kourallinen hyviä kavereita. Ruokaa, ilmapalloja ja yhdessäoloa joka tapauksessa. Joinain vuosina myös sukulaiskahvitteluja.

Kun täytin 18 ja asuin vielä kotona, järjestin mieheltä salaa meille, viikon ikäerolla varustetulle, melko tuoreelle pariskunnalle yhteissyntymäpäivät. Kaverini sanoi, että jos siihen mennessä kaikki eivät vielä ajatelleet meitä parivaljakkona niin kesätyörahoilla vuokrattu, kummankin kavereilla täytetty kartano syntymäpäiväpaikkana piti huolen siitä, ettei asiaa voinut unohtaa.

Sittemmin olemme pitäneet yhteiset kemut joka vuosi, ensin kavereille ja ”pyöreinä vuosina” eli 40-vuotisjuhlina erikseen myös suuremmalle sukulaisjoukolle. Lähisukulaiset ja perheenjäsenet ovat toki juhlistaneet kanssamme vuosittain, nuoremmat sisaruksemme viime vuosina toisinaan pariinkin otteeseen; Ensin kaverijuhlissa illalla ja sitten sukulaiskahveilla seuraavana päivänä.

Jonain vuonna, omilla asuessani, muistan ”synttärikahvitelleeni” kavereiden kanssa varmaan kymmenkunta kertaa, eri kaverin tai porukan kanssa tosin, useamman viikon varsinaisen päivän molemmin puolin.

Puolisolle pedataan kovat paineet noteerata päivä. Onnitteluita kärkytään heti aamusta alkaen; Auta jos unenpöpperöinen mies laahustaa epähuomiossa aamutoimiin ennen onnitteluja, niin vaimo murisee jo hyvää huomenta vaan sullekin. Been there done that. Lahjan lisäksi ravintolaruoka tai kotikokkaus, ehkä jopa kukat ovat varovaisella toivelistalla; Yhtenä vuonna mies kipaisi kauppaan ja kokosi leipäjuusto-lakkahillotornin hätävarakakuksi tajuttuaan vaimosa surkeasta ilmeestä tämän odottaneen koko päivän jotain syntymäpäiväherkkua.

Tiedän ettei lähipiirin huomionosoitusten, edes sen tekstiviestin, odottaminen syntymäpäivän kunniaksi ole ehkä kovin aikuista. Puolustaudun sillä, etten oleta mitään suureellista, josko en synttäriristeilystä pahastuisikaan. Kaverin kanssa jaettu teekupponen tai sankoin joukoin kutsuille saapuvat ystävät ja sukulaiset – erityisesti ne harvemmin nähdyt, mutta ihanat, ovat monella tasolla paras lahja.

Koska syntymäpäivät ovat aina yksi vuoden kohokohdista, en ole oikein koskaan potenut niiden yhteydessä ikäkriisiä. Voisin ahdistua lisääntyneistä rypyistä, raskausarvista tai selluliitista, mutta paria parisuhdekriisien pätkää ja vauvavuoden väsymystä lukuunottamatta kaikki eletyt vuodet ovat olleet niin huikeita, että muutama muhkura on pieni hinta niistä.

Neljännesvuosisata – eihän se ole edes paljoa?

P.S. Voisivatko nämä satunnaiset jättifinnit jäädä historiaan, vaikka tämän kunnioitettavan iän saavuttamisen myötä, jookos? Varsinkin kun syntymäpäivän kunniaksi joudun esiintymishommiin opinnäytetyöseminaarissa. Jaiks.

Tänään kotona

H-hetki lähestyy, pöydillä ajelehtii paperilautaspaketteja, ostoslistoja ja työvaiheessa olevia koristeita. Miehen koneella on auki ruokalistan suunnitteluvaihe. Koetan tallentaa pieniä kotitunnelmia kameralle, mukaan lukien lapsen askartelut, tummuneet sukat ja olohuoneen lattialle, koiran suorittaman esipesun jäljiltä unohtuneen raejuustorasian, jotka useimmiten rajaisin sisustuskuvista pois.

Käytän samaa, kotoisaa otsikkoa ties kuinka monennetta kertaa. Naureskelen sille, että suurin osa teistä lukijoistakin tietää ehkä tässä vaiheessa, että se meillä asuva mies ei arvosta tuon työlistan otsikointia sitten yhtään, äijä-sanalla kun ei ole erityisen älyllinen kaiku. Mietin myös kameran kanssa pyllistellessäni, millaisia asioita tai kuvakulmia joku muu haluaisi nostaa asunnostamme esille. Totean, että jonkun kuvausintoisen kaverin voisi joskus pyytää napsimaan meillä käydessään pari(sataa) kuvaa.

Kissamme odottavat kellontarkkoina otuksina ruoka-annostaan ja ovat siksi epäterveen tai -tavallisen kiinnostuneita seurastani sekä kamerasta. Alati valppaina siltä varalta, että suuntaisin kohti keittiötä ja kissanruokasammiota. Arvatkaa vaan, miksei keittiöstä ole yhtään kuvaa: Sitä huutamista ei olisi kestänyt kukaan…

P.S. Ihan hurjasti lisää ja laajempia sisustuskuvia löytyy muuten, arkistojen siirtoa odotellessa, täältä.