Luovuudesta ja sen tarpeellisuudesta

Kun olin muuttamassa takaisin Lilyyn, Toimitus kysäisi pari kysymystä ”comeback-juttua” varten. Tuolloin pohdin myös, mikä oikeastaan on parasta bloggaamisessa. Päädyin siihen tulokseen, että parasta on jonkin luovan tekeminen lähes päivittäin; Jos en saa, ehdi tai pysty tekemään jotain luovaa, menen jumiin ja väsähdän.

Nautin kirjoittamisesta ja koska kuvan tekemisessäni on ollut luova tukos jo pidempään, valokuvaaminen on ottanut sen paikan. Blogiin voin kirjoittaa monipuolisesti yhteiskunnallisesti kantaaottavampia juttuja tai arkikuulumisia sekä jakaa sisustukseen, tyyliin ja uusiin löytöihin liittyvää höpinää. Ja tietysti jakaa huolella otettuja ja valittuja kuvia. 

Toinen, samanarvoinen juttu ovat ihmiset. Lukijat ja kanssabloggaajat, joilta olen saanut vertaistukea, monet naurut, kanssakulkemiset ja myötäelämiset. Kerran itkin vähän elokuvateatterissa, odotellessani saliin pääsyä, lukiessani eräästä blogista keskenmenouutisen. Ja toisaalta blogin kautta ystäväksi muodostunut ihminen pyysi minua hiljattain kaasokseen. Voiko tällaista mukaan tempautumista osata odottaa miltään harrastukselta? Itse en ainakaan osannut.

Mutta siitä luovuudesta. Luulen että kiire, paine valmistua, urheilla, olla nopeampi, tiukempi, älykkäämpi ja parempi nakertavat ”luovuusvarastojani”. Lomalla tai rennompina ajanjaksoina vapaata, luovaa energiaa nimittäin oikein pursuaa ja se konkretisoituu asujen kanssa leikittelynä, sisustusprojekteina, kuvaamisena ja juhlasuunnitelmina.

Kuten inkkarisynttäri-ideana, joka on työllistänyt minua viime päivinä. Kun muutamat arkihässäkkään sovitettavissa olevat, luovalle puuhastelulle varatut hetket ovat kuluneet paperisulkia leikatessa, helmiä nauhoihin pujotellessa ja puisia kertakäyttöaterimia maalaillessa, blogiin humpsahti saman tien päivän mittainen päivitystauko. Ja siinä missä blogin päivittymättömyys kielii välillä siitä, etten ole saanut luovalle näpertelylle varattua edes pientä tovia, tällä kertaa kyse oli vain siitä, että paletissani oli pitkästä aikaa maalia ja lattioilla leikkausroskia. 

Vaikka jonkin projektin, kuten teemasynttäreiden alulle paneminen keskelle kiireisintä tenttiputkea voi tuntua mielipuoliselta ja mieskin pudistelee päätään videopuhelun läpi nähdessään aluillaan olevat koristeluviritykset, täytyy sanoa että jokainen itselle pohjimmiltaan mieluisaan puuhaan kaadettu minuutti on mennyt oikeaan osoitteeseen.

Sillä sieluni tai mieleni, miten kukakin sen näkee, jokin sellainen perustavanlaatuinen osa minussa, tarvitsee luovuden käyttöä johonkin, mielellään jonkin kauniin luomiseen, pysyäkseen ehjänä ja tasapainossa. Halpaa terapiaa!

Millaisia luovia asioita te puuhastelette ja kuinka merkityksellisiksi ne koette?