TISSIT ( o ) ( o )

Varmaan lähes jokainen raskaaksi tuleva ja imetyslollojaan epäuskoisena peilistä tuijottava pohtii, että onko näistä mitään (tai sitäkään vähää mitä ennen) jäljellä tämän rumban jälkeen.

Imetettyäni 1,5 vuotta ja lakattuani katsomasta luontodokumentteja (koska eläinvauvat sekä ajatus vauvakroganeista – toisin kuin ihmisvauvat, saivat maidon nousemaan rintoihin kuukausia imetyksen lopettamisen jälkeen), kauhistelin rintojeni kuntoa; Erityisesti vasemman tissin, joka toimi päätoimisena maitotankkina viimeiset puoli vuotta imetyksestä, luovutettuani nihkeämmin heruvan oikean puolen kanssa akuutimman maitotarpeen mentyä ohi. 

Pehmeä ja lättänä tissi, jonka nahkasta osa roikkui rintalihaksen päällä kellottavan rauhasmöykyn alapuolella oli näky, jonka äärellä kiroilin ja tihrustin itkua pariinkin otteeseen.

Mies totesi tapansa mukaan, nottei huomaa mitään eroa, koska tuijottelee kyseisiä tissejä päivittäin eikä niissä ole tapahtunut mitään yhtäkkistä muutosta. Lohduttauduin sillä, että olin sentään aikanaan kiristänyt mieheltä lupauksen uusista tisseistä sitten kun lapsilukumme on varmasti täysi – huomasi tämä eroa tai ei.

Lohdutuksen sanoina todettakoon että viime viikkoina olen huomannut rintavarustukseni muistuttavan enenevissä määrin tisseistäni ennen raskautta otettuja kuvia. Vähän pehmeämpinä ja vähemmän kiinteinä versiona, muttei kauhean pahasti kärsineinä kuitenkaan.

Puolitoista vuotta siihen meni, mutta alunperinkin hieman yläpainotteiset ja isohkot, muttei mitenkään erityisen suuret, rintani alkavat taas näyttää tutuilta ja sellaisilta että eiköhän näiden kanssa voi elää muutaman vuoden vuodattamatta katkeria kyyneliä (jatkuvasti) alasti keekoilleessaan. 

Ja kyllä, tämäkin piti jakaa kanssanne – joskin ilman tämän kummoisempaa kuvamateriaalia.

P.S. Imetysbosat samassa mekossa löytyvät vertailun ja nostalgian vuoksi instasta.

 

No onkos tullut kesä…?

…nyt talven keskelle? Eipä ole ei, mutta kauhea kesäikävä kylläkin.

Teimme lapsen kanssa kävelyn rantaan. Lumen hädintuskin peittämä musta maa, tummansinimusta pimeys, räntää mukanaan vihmova tuuli ja ympärillä narskuvat puut pelottivat lasta ja masensivat äitiä. Olisin vaihtanut talven ankeuttuaman mökkimaiseman välittömästi kesäisen vihreäksi – hyttysillä tai ilman, jos se olisi ollut mahdollista.

Eksyin selailemaan kesäkuvia mukamas lääkkeeksi pahimpiin vieroitusoireisiin ja se oli ehdottomasti virhe, koska nyt poden musertavaa kesäkaipuuta ja ihmettelen, miten se vähäinenkin väri ja auringonvalosta saatu energia voikaan tehdä niin ihmeitä tälle naamalle, mielelle ja keholle.

 

Välikevennys

Sain aamujunassa sätkyn ja päädyin auttajaksi ennalta-arvaamattomassa välikohtauksessa. Tärisen vieläkin ja vaikka tarkoituksenani on kertoa tapauksesta parilla sanalla ja avata sen herättämiä ajatuksia, meinasin kuitenkin kirjoittaa mielen rauhoittamisen nimissä ensin jostain kevyemmästä kuten treffi-ilta-asusta. 

Kännykkäposeeraukseni keskeyttänyt kissa sai minut kuitenkin ei toisiin vaan kolmansiin aatoksiin – kirjoitankin lopulta rahan käytöstä! Koska opiskelijan on mietittävä tarkkaan, mihin rahansa sijoittaa, voisin tilata taloyhtiömme pattereiden ilmaamisesta vastaavan huoltomiehen sijaan paikalle manaajan. (Alemmissa kerroksissa on ilmeisesti säädetty pattereita ja omamme ovat taas seonneet.) Josko manaajalta luonnistuisi samalla kertaa pattereiden kolistelu ja riivatun kissan käsittely?

Leppoisaa viikonloppua toivottelevat sairastuvasta käsin mahdollisimman rennosti ottava Norppa sekä ekstrapelottava Vanja!

P.S. Ruksi seinään siitä hyvästä, ettei flunssan kuivattama naamani ole tämän kuvan pelottavin asia.

P.P.S. Tarkan markan euron mies totesi, ettei huoltomiehen käynti maksa mitään. Joten voin kutsua molemmat!

 

Jos ei tällä lähde niin ei millään

Nimittäin henki ja loppukin terveys.

Eilen oli aika tuskainen olo koululla kököttäessä. Paleli ja hikoilutti vuorotellen. Naamaa alkoi pistellä kummasti, korvat menivät tukkoon, suu kuivui ja kroppa tuntui hehkuvan lämpöä. Kipitin ruokatunnilla lainaamaan kuumemittaria, joka tiesi kertoa lämpöä olevan yllä komeilevan lukeman verran.

Jouduin kuitenkin raahautumaan vierailijaluennolle iltapäiväksi, sillä niistä täytyy tehdä oppimispäiväkirjaa. Päiväkodin iltaisen pihaseikkailun muodossa toteutetun joulujuhlan yli sen sijaan torkuin miehen, Papan ja Kuutin seikkaillessa tuulisessa pimeydessä.

Viime yönä näin unta, jossa suututin pari elämäntapakiukkuista aatelisnaista, jouduin jättämään keskiluokkaisen, pukueepokkimaisen teensiemailuni ja ryhtymään katolta toiselle loikkivaksi salamurhaajaksi, jolla oli lemmikkinään fretti, koska mäyräkoirat pitäisivät liikaa meteliä.

Lisäksi uneksin matkaavani pikapuoliin Ghanaan, jonka paikallista kieltä opettelin hätäpäissäni, kunnes mies tuli näsäviisastelemaan, että olenhan tarkistanut lukevani oikean alueen kieltä. Heräsin kymmenkunta kertaa sekavana ja hikisenä ja päätin aamulla että koululle en lähde, tuli mitä tuli.

Tässäpä se lepo sitten olikin, sillä loppuviikon ohjelman osalta taidan olla hyvin pitkälti korvaamaton. Laittakaa ruksi seinään, mutta sanon ainakin tämänhetkisessä taudissa, että olisi kauhean kiva, jos joku muu voisi ottaa paikkani seuraavissa hommissa:

Torstai: Lippukunnan Puurojuhlan juontohommat (onneksi ääni ei ole vielä mennyt, vaikka kurkkuun sattuukin), lupauksenantoineen ja organisointeineen. Kirsikkana kakun päällä toimintakauden viimeinen hallitus ja juhlallisuuksien sotkujen siivoaminen. Hehkeän juontajan saavatkin sinne raakkumaan nenä punaisena, suupielet rohtuneena ja silmät kuumeisina kiiltelevinä. (Huomaa tunnisteista muu kauneus.)

Tähän mennessä olen joutunut hankkimaan kiireellisellä aikataululla kyseiseen tilaisuuteen jo uudet puuronkeittäjät sekä säestäjä-esilaulajan, alkuperäisten vapaaehtoisten peruutettua tulonsa sairastumisien vuoksi. Voisikohan päävastaavakin tehdä saman tempun – heh heh.

Perjantai: Keskiviikolle ja torstaille suunniteltujen, ehdottomasti viime tipassa olevien jouluhommien juoksemista ennen reissua sekä pikkuveljen intistäpoistumis- ja synttärijuhlallisuudet – kuukausia ennalta suunnitellun, ravintola- ja leffareissun merkeissä. (Jos kerron jälkikäteen torkkuneeni Hobitin kolmannen osan läpi, se ei välttämättä johdu elokuvasta.)

Lauantai-Sunnuntai: Suunnistusta, kokkaamista, elokuvia ja lautapelejä kymmenkunnan noin 10-vuotiaan lapsen kanssa. Oletettavissa minimaalinen määrä yöunta ja maksimaalinen määrä komentamista sekä syömään, hammaspesulle, nukkumaan ja pihaleikkeihin patistamista.

Maanantai: Äiti-poika-matka Kuopioon starttaa 8.15 alkavalla junamatkalla, joka kestää rapiat neljä tuntia vaihtoineen. Toivon tosissani, etten enää junan penkkiin istuessani joudu pilkkimään tässä määrin sekavissa olotiloissa.

Miten kivoista hommista kuoriutuu välittömästi merkittävästi ankeamman kuuloisia, jos pää haahuilee kuumehoureissa, kurkkuun sattuu julmetusti ja kehon jokaista lihasta kolottaa? Aika kumma juttu, eikös.

Onneksi on kuumelääkkeet ja kurkkupastillit sekä nenän tehokkaasti avaavat pilkotut jalopenot! Ja jos teillä on hihassanne hyviä parane pian-taikavoimia, nyt saisi heilutella keijupölyjään ja kristallejaan tähän suuntaan!

 

 

Toiveuusinta: Tässä kehossa, näissä nahoissa

Juttu on julkaistu alunperin Kideblogeissa 31.7.2013 ja uudemman kerran nyt täällä Lilyssä useamman lukijan toiveesta.

Kannanpa omankin korteni kekoon ja vastaan Mintun heittämään haasteeseen.

Kun kirjoitan nykyhetkessä suhteestani kehooni, viittaan mielelläni taannoiseen tekstiini aiheesta. Ja teen niin nytkin; Jos siis haluaa saada kattavamman käsityksen kasvamisestani nykyisiin mittoihini, liikunta- ja ruokailuhistoriastani tai kehonkuvaan liittyvän ajatusmaailmani kehittymisestä, kannattaa lukaista aiempi kertomukseni.

Eräs keskeinen asia omasta kehonkuvastani ja sen määrittelystä on jäänyt sivuosaan aiemmissa teksteissä. En ole mielestäni tuonut tarpeeksi selvästi esille sitä, miten vahvasti annan vartalolleni arvoa sen mahdollistamien suoritusten perusteella; Ei se ulkonäkö niinkään vaan kaikki mitä keholla voi tehdä.

Ja jos en ole aina kehoni kanssa sinut, se johtuukin selluliitin tai ryppyjen sijaan siitä että olen auttamattoman jähmeä ja kömpelö. Olen ollut niin kauan kuin pystyn muistamaan eli ainakin kaksikymmentä vuotta; En ole koskaan osannut kiivetä liikuntasalin köysiä ylöspäin, seistä käsilläni, tehdä kärrynpyörää tai hyppiä hyppynarua. En muista koreografioita tai askeleita. Kompastun jalkoihini ja hätäännyn. Hukkaan rytmin, putoan, satutan itseni, kaadun ja häpeän. Pitkään liikunnasta puuttuikin kaikki ilo ja syytin siitä kehoani, joka oli, mielessäni, pettänyt minut.

Isohko ja vahva. Niinkin minua on luonnehdittu. (Vuosien koulukiusaamisen ja kehoni läskiksi ja rumaksi pilkkaamisen ohella. Mutta se on jo toinen tarina.) Riuska, täpäkkä emäntä. Tekijäihminen. Suhtautumiseni näihin kommentteihin on ristiriitainen; Toisaalta minusta on hienoa jaksaa kantaa muuttolaatikoita, laukkuja tai rakennustarvikkeita jos tilanne niin vaatii. Ettei minun tarvitse olla koko ajan riippuvainen itseäni vahvempien avusta. En haluaisikaan olla heikko ja avuton. Mutta onko vahvuus ja fyysisyys naiselle tavoiteltavaa? Vai sanooko joku selän takana pian myös ”miesmäinen” ja ”näyttää transulta”. Ei se minua haittaisi, olen mitä olen, mutta tiedän monen muun välittävän toisten sanomisista paljon enemmän.

Entäpä raskauden kehoon tuomat muutokset? (Niistäkin olen kirjoitellut laajemman jutun. Raskausarpien vaalenemisprosessiakin on seurattu.) Raskausarvet eivät ole minulle mitenkään uusi asia, vaikka raskauden mukanaan tuovat arvet kyljissä ja vatsassa olivat aiempia arpia rajumman näköiset; Murrosiässä pyylevä lapsenkehoni levisi kaikkialta muualta kuin vyötäröltä ja pituutta tuli kerralla paljon. Siihen pituuskasvu sitten jäikin. Raskausarpia oli kaikissa kasvukohdissa. Paino nousi, entisillä ruokailu- ja liikuntatottumuksillakin.

Raskaus ja synnytys eivät olleet erityisen voimaannuttavia. Raskaus sujui erinomaisesti, mutta synnytys menikin miten meni. Olin pitkään harmissani siitä, ettei synnytys ottanut onnistuakseen. Sitäkään, mukamas maailman luonnollisinta asiaa, en kyennyt hoitamaan kunnolla. Ja imetykseenkin olen tarvitsin koko ajan rintakumia. Eli ei näillä voi paljoa kehua retostella.

Edellisen jutun valokuvaajalla otatetun kuvan kaltaisen otoksen saisi varmasti uudestaankin. Ammattikuvaajan avulla studiovaloissa ainakin. Nämä kuvat on kuitenkin otettu aamulla olohuoneessamme, miehen toimesta ja varsin ripeästi. Kuvauksen kohteena on edelleen 172 senttiä ja 80 kiloa naista, kaksi kiloa enemmän kuin muutama vuosi sitten.

Haluan olla mahdollisimman terve ja voida hyvin. Siksi koetan hikiliikkua ainakin kolme kertaa viikossa ja kunniottaa kehoani kiinnittämällä huomiota myös ravintoni laatuun. Tekemäni työt ovat opettaneet, miten monella tapaa ihmisen keho voi sairastua, antaa periksi ja rajoittaa elämää. Ja vaikka sairaana tai liikuntarajoitteisenakin voi elää onnellista elämää, haluan jatkossa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota kehoni hyvinvointiin, liikkuvuuteen ja terveyteen.

Koska mielestäni keho on elämistä, nauttimista ja tekemistä, ei sen esittelemistä varten.

Mekko, Marimekko

Ah rakkauteni rahatilanteeni toiselta puolelta.
Jos mammonaa olisi rajattomasti, tiedätte, millä kotini ja vaatekaappini hiljaksiin täyttyisi.

Sain Marimekon sivuilla kierrellessäni mielestäni niin hyvän idean, että saatan jopa toteuttaa sen.
Alemmassa kuvassa näkyy kaksi neljän lasinalusen settiä. Ne voisi kiinnittää joillain julistetarroilla seinään tauluiksi ja näin neljän taulun setille tulisi hintaa alle kolmekymppiä…

Ja sen omppuepisodin jälkeen tarvitsisin edelleen uuden kuoren puhelimeni suojaksi.
Kenties tuo Siirtolapuutarha-kuori kotiutuu joskus?
(Tosin ilman pika-alfan tekemää hienoa värimuutosta.)

Joskus kun olemassa olevista mekoistani alkaa aika jättää, muutun aikuiseksi, alan säästää rahaa ja hankin tilalle vain kalliita, mutta laadukkaita vaatteita ja elän elämäni onnellisena ja tiedostavana loppuun asti.
Kahotaan, miten käy.

 

Kokoomusasu

Kuten mainitsinkin, olimme lauantaina piipahtamassa ystävämme syntymäpäivillä.
Kyseisen ystävän kotona oli presidentinvaalien aikoihin jopa Pahvi-Sauli nurkassa,
joten ajattelin normaalin ituhipsterityylini sijaan sonnustautua hieman kokoomuslaisemmin.

Päädyin siis mahdollisimman luonnolliseen, mutta siistiin hiustyyliin,
joka oli kuvanottohetkellä vielä vauvauintia edeltävässä tilassaan.
Kuivailin tukan vasta juuri ennen lähtöä pukukopissa muotoonsa.

Rapsakkaa kangasta oleva paitapusero, pitsikoristeinen tulppaanihame ja neutraalit mustat korkokengät
olivat klassisimmasta päästä mitä tulee koko vaatekaappini sisältöön. (Huomatkaa myös monsterikäsi ensimmäisessä kuvassa.) Tekonahkarotsi kevensi matkojen aikana pakettia sen verran, ettei minua tultu värväämään suoraan kadulta Kokkareiden ehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin.

Takki, sukkahousut ja hame: H&M / Paita: Vila / Kengät: Brandos / Kultakorut: Perintökorulippaasta

PS. 
Jos lastenvaatteet ovat tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä ennemmin kuin aikuisten vaatteet,
kannattaa käydä osallistumassa Hunajaista-blogissa Mini Rodinin pantteripuseron arvontaan.
Haluaisin itsekin sen M:lle, mutta sielu ei siedä ostaa, joten toivotaan että arpaonni suosisi.
 

 

Päivän asu

Eilen kirjoitin kauniista mekosta. Tarkoitin sillä Seppälän alesta taannoin muutamalla eurolla löytämääni pitsikoristeista trikoomekkoa. Mielenkiintoinen yhdistelmä siinäkin, trikoo ja pitsi, kenties syy mekon jäämiselle aletuotteeksi. Mutta on se ihanan pehmeä päällä.

Tajusin tätä postausta tehdessäni että vain vyö on peräisin normaalihintaisesta vaatteesta. Sukkahousut ja takki ovat H&M:n alesta, hanskikkaat Bootz:in alesta, kengät Brandosin alesta, hiuspanta Seppälän alesta ja korvakorut Gina Tricotin alesta ja osa useita vuosia sitten tehtyjä hankintoja.

Lyhytkaulaisen ja isoleukaisen ei kaiketi pitäisi käyttää poolokauluksellisia vaatteita, mutta sallittakoon se joskus.
Ensimmäisen kerran kun käytin tätä mekkoa, sen illan aikana tuon ison koristeaukon keskellä näkyvään ihoalueeseen nousi megaiso finni. Somasti killisteli kehyksistään sitten loppuillan. Yäk.

Ja vielä muutama normaalihintainen vaatekappale, sittenkin: Ulkokengät ovat Lontoosta ja huivi menkkahaukalta. Koira kuvausrekvisiittaa.

Ajattelin muuten juuri tänään kaikkea kummaa, mitä vaatekaapissani onkaan.

Mikä on muuten omituisin vaate, mitä kaapistanne löytyy?

 

Tuokioita Tukholmasta

Tukholmaan lähdettiin melkoisella hääsäyksellä, sillä olin älykkäästi päättänyt aloittaa loppiaistouhut
jo ennen lähtöä ja projekteja oli kasassa enemmän kuin ehdin järkevästi hoitaa.

Onneksi saimme sentään autokyydin satamaan ja sain nukkua hetken autossa. M oli nukkunut todella huonosti muutamat edeltävät yöt ja jatkoi huonoilla unilla myös laivalla. Herkästi heräävä ja heikosti nukahtava L valvoi matkan aikana kaksi vuorokautta putkeen ja oli jossain vaiheessa jo erittäin hyväntuulinen.

Laivalle päästyämme suuntasimme hyttiin asetuttuamme katselemaan hetkeksi laivan lähtöä keulabaariin. 
M hermostui kuitenkin pian ja lähdimme ostoksille. M oli koko matkan itkuinen, väsynyt ja viihtyi enimmäkseen vain liikkuvassa sylissä. Ruokailut saatiin kuitenkin hoidettua kunnialla neliöliinassa nukkumisen ja sormiruokailun avulla sekä hoitovuoroa kummien ja isovanhempien kanssa vuorottelemalla.

Huonojen öiden ja kipeältä vaikuttavan vauvan seurauksena reissusta olisi voinut tulla jopa piinaava. Herkkusuuta hyvä ruoka ja erityisesti aamunälkäistä alati ilahduttavat runsaat aamiaiset auttoivat kuitenkin paljon. Riittävän ilmava henkilökohtainen risteilyohjelmakin auttoi varmasti asiaa.

Myös muutama hetkellinen irroittautuminen vauvan seurasta piti mielialaa ylhäällä. Karkumatkoina toimivat käynti kylpyläpuolella sekä joululahjaksi saamani kasvojen puhdistus ja pedikyyri. L hoiti vauvaa hoitojen ajan ja kylpyläpuolelle pääsimme yhdessä vauvan touhutessa isovanhempiensa kanssa.

Keskustassa jatkoimme menneiden reissujen Götgatanin ja Hamgatanin aloittamaa teemakatusarjaa
perinteisellä Drottninggatanilla. Kävimme Lagerhausissa, KappAhlissa, H&M:llä, Indiskassa ja Waynesissä kahvilla. Ei siis mitään eksoottisia liikkeitä, Lagerhausia lukuunottamatta.
(Ostoksista tulee oma juttunsa, kunhan saan naputeltua.)

Hyttinä meillä oli tällä kertaa DeLuxe-hytti, joka on Commondorea pienempi, mutta siitä löytyy kuitenkin kivasti vaatekaappitilaa, parisänky, iso ikkuna, kohtuullisen kokoinen vessa ja televisio. Virvokejääkaapin sisältö ja erikoisaamiaiset kuuluivat hintaan myös kyseisessä hyttiluokassa. Hyttiin sai mahdutettua lastenvaunut ja matkasängyn sisään. Reissusta selvittiin kohtuullisen vähillä kustannuksilla, sillä hytti hankittiin Siljan joululahjakortilla ja kertyneillä kanta-asiakaspisteillä.

Ehkä L:kin uskaltautuu vielä joskus reissaamaan, vaikka toisena aamuna laivalla hän uhosi, ettei lähde enää koskaan minnekään. M käytettiin lääkärissäkin kotiin palattuamme, mutta mitään helposti todettavaa syytä karmaiseville kitinäkirkumistiloille ei löytynyt. Huonotuulisesta vauvasta ja puolisosta huolimatta matka jäi omasta mielestäni plussan puolelle.